Nyt vihdoin päätin aloittaa tallentamaan elämäämme muistiin. Tuntuu vanhanaikaiselta tehdä se vihkoon tai kirjaseen, joten päätin perustaa blogin perheemme omaan käyttöön. Toivottavasti siitä on iloa myös lapsillemme aikuisena!
Viime kesästä tähän kesään on ehtinyt tapahtumaan paljon. Paljon hyvää, ihania rakkaita hetkiä, hienoja ammatillisia haasteita ja saavutuksia minulle sekä Jussille koulun myötä. Vuoteen on mahtunut myös paljon surua, epätoivoa, pelkoa, paniikkia, kauhua ja pettymystä.
Määrittelisin itselleni tämän vuoden alkaneen viime keväästä. Tarkemmin viime toukokuusta, jolloin koin valitettavan ensimmäisen ekskenmenoni. Olin paahtanut kevään taas tuhat lasissa, höyryten joka suuntaan ja joka projektiin. Sitten kun lasta ei kuulukaan vain veri valuu pettymyksenä ja pienen katkaravun muotoinen elämä pois minusta.
En suostu ajattelemaan surua, en vaipumaan epätoivoon. Yritämme uudellee ja tulenkin jo seuraavasta kierrosta raskaaksi. Elän onnellisena kesän. Kunnes kaikki onni päättyy kätilön ultraukseen rv viikolla 12.
Samalla kun kirjoitan näitä minua pelottaa. Pelottaa edelleen suunnattomasti. Sillä tänään kesällä 2018 nyt heinäkuun lopussa odotan kaksosia viikolla 21+1. En uskalla kirjoittaa nytkään enempää. Liikaa surua ja pahaaoloa nousee mieleen.
Rukoilen Herra, vain anna minun pitää nämä antamasi kaksi lahjaa, tähtityttöä, jotka kasvavat sisälläni! <3 Juuri olen päässyt vuoden kestäneestä suruvaipastani ja alkanut kuoriutumaan iloon ja onneen! Anna minun säilyttää tämä onni Herra!
Olen nyt sairaslomalla omasta työstäni kanttorina.
Olen ollut koko kesän poissa. Se on tehnyt todella hyvää koko perheella ja minulle. Monesti on niin paljon kaikkea, ettei ehdi pysähtyä. Nyt kesään iloa on tuonut myös pelastava rauhan usko. Kokemus rauhasta ja pyhyydestä, Jumalalan anteeksiannnosta ja rauhoittumisesta. En halua tätä tunnetta (uskoa) pois sisältäni mistään hinnasta! Rakas Jeesus! Siunaa perhettämme! Koin vahvasti, että Jumalan valtakunta on maanpäällä muutamissa unissa. Sitten pääsimme kesällä myös vihdoin Suviseuroihin! Herra, anna minun pysyä rauhasi tiellä. Sillä silloin tiedäm, tahtosi tapahtuvan!
Sibeliuksen Monolagaala-konsertti Kamarikuoron kanssa.
